Matkalla avaruudessa
Olisiko sinusta avaruuden ammattilaiseksi?
Näyttely esillä 10.2.2024–11.1.2026
Olisiko sinusta avaruuden ammattilaiseksi?
Matkalla avaruudessa -näyttely muistuttaa, että Maa on paras avaruusaluksemme – pidetään siitä huolta!
Avaruustoiminta on välttämätöntä Maan ja elämän suojelemiseksi. Näyttelyssä astutaan kuvitteelliselle tulevaisuuden avaruusasemalle ja tutustutaan siellä avaruustoimintaan osallistumalla avaruuden ammattilaisten tehtäviin, joissa suojellaan Maata ja tutkitaan maailmankaikkeutta.
Tervetuloa tulevaisuuden avaruusasemalle!
Matkalla avaruudessa on toiminnallinen tiedekeskusnäyttely kaikenikäisille. Näyttely esittelee poikkileikkauksen nykyisestä avaruustoiminnasta ja suunnitelmista, jotka toteutunevat seuraavan 30 vuoden aikana.
Näyttelyyn saapuessaan kävijä astuu Maan kiertoradalla olevalle tulevaisuuden avaruusasemalle, jossa hän ryhtyy avaruusammattilaiseksi tarinallisten tehtävien ja pelien kautta. Avaruusammattilaisena hän voi suojella planeettaamme ja tutkia maailmankaikkeutta kuudessa eri tiimissä: Maan suojelijana, tutkimuksen uranuurtajana, neuvottelun ammattilaisena, hyvinvoinnin ylläpitäjänä, tekniikan taitajana ja tulevaisuuden näkijänä. Näyttelykäynnin päätteeksi kävijä voi kuvauttaa itsensä avaruuden ammattilaisena valitsemassaan tiimissä
Poikkeuta asteroidia tai ohjaa kuumönkijää
Näyttelyssä ihmiskunta on palannut Kuuhun, hyödyntää sen resursseja ja tekee siellä tutkimusta. Näyttelyssä voi lisäksi osallistua
kuvitteelliselle matkalle Marsiin ja tutustua vauhdikkaassa ryhmäpelissä matkan hankaluuksiin.
Näyttelyn tehtävissä voi myös poikkeuttaa asteroidin kulkuradaltaan, siivota avaruusromua, lukea avaruussäätiedotuksen, suunnitella luotaimen, rakentaa avaruusasemaa, harjoitella kuumönkijän ohjaamista tai pohtia avaruustoiminnan eettisiä kysymyksiä.
Lue myös
-
H18: Camp Heureka 24.5.
Tapahtuma
Perjantaina 24.5. klo 19–24 vietetään aikuisten iltaa leiritunnelmissa. Luvassa on mielenkiintoista tiedesisältöä sekä nostalgiska kesäleiriohjelmaa sisä- ja ulkotiloissa.
-
Tekoäly ja taide: uhka vai rikkaus 30.5.
Tapahtuma
Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta Heurekan auditorioon to 30.5. klo 17. Tilaisuuteen vapaa pääsy!
-
Kesän tiedeleirit 2024
Tiedeleirit
Kesän 2024 tiedeleireille löytyy vielä paikkoja! Oston yhteydessä on täytettävä leiriläisen tai leiriläisten tiedot lomakkeisiin ennen maksua.
-
Torstain iltalippu kympillä
Tarjous
Torstaisin klo 15–20 kaikki pääsyliput 10 €/kpl. Alle 5-vuotiaat pääsevät Heurekaan maksutta huoltajan mukana. Huom! Alennus ei koske torstai-iltoja 20.6.–8.8., 17.10., 5.12. ja 26.12.
-
Planetaario suljetaan 12.8.2024 alkaen
Uuudistus
Planetaario on avoinna kesällä joka päivä, joten ehdit vielä katsomaan elokuvia ennen kuin planetaario suljetaan 12.8. alkaen ison uudistusremontin takia.
-
Jokiniemen arkeologiset kaivaukset
Tapahtuma
Ilmoittaudu mukaan ja tule oppimaan arkeologisen kaivauksen kaivaustekniikka käytännössä! Kaivaukset toteutetaan 24.–28.6.2024 sekä 1.–5.7.2024.
-
Lahjalippu Heurekaan
Voimassa 12kk ostopäivästä
Lahjaksi yhteistä aikaa tiede-elämysten parissa! Lahjalipulla pääsee kokemaan huimat 7 vuorovaikutteista näyttelyä ja planetaarion mukaansatempaavat elokuvat.
-
Vastuullisuus Heurekassa
Uutinen
Heurekalle Ekokompassi-ympäristösertifikaatti ja Sustainable Travel Finland -merkki
-
Heurekassa kaikkien aikojen 5. vilkkain vuosi
Uutinen
Vuosi 2023 oli Heurekassa kaikkien aikojen viidenneksi vilkkain tiedekeskuksen 34-vuotisessa historiassa. Kävijöitä oli viime vuonna lähes 348 000