alli/oletainutlaatuinen.gif
Voit kokeilla biometrisen kasvontunnistuksen toimivuutta.Tallenna ensin oma kasvontunnisteesi. Sen jälkeen voit kokeilla, tunnistaako järjestelmä sinut. Näet myös tunnistuksen todennäköisyyden ja kahta seuraavaksi lähintä tunnistetta vastaavat kasvot.

Biometrinen tunnistus perustuu ihmisten fyysisten ominaisuuksien ainutlaatuisuuteen. Ihminen voidaan tunnistaa esimerkiksi sormenjäljen, kasvojen, äänen tai silmän iiriksen perusteella. Kasvojen tunnistus perustuu mm. kasvojen muotoon ja silmien ja suun sijaintiin ja kokoon.

Näyttelyn kasvontunnistusjärjestelmä koostuu kahdesta pisteestä. Ensin tallennetaan järjestelmään kävijän kasvontunniste. Sen jälkeen toisessa pisteessä voi kokeilla, tunnistaako järjestelmä kävijän. Käyttäjä näkee myös tunnistuksen todennäköisyyden sekä kahta seuraavaksi lähintä tunnistetta vastaavat kasvot. Näiden kasvojen perusteella voi pohtia, mitä tekijöitä kasvoista on mallinnettu tunnisteeseen.

Järjestelmä ei välttämättä tunnista kävijää, mikäli kasvojen asento tai valaistus on muuttunut tunnisteen tallentamisen ja tunnistuksen välillä. Myös silmälasit, irvistely tms. häiriötekijät voivat estää tunnistuksen. Olennaisempaa biometrisen tunnistuksen kannalta onkin se, että järjestelmä ei tunnista käyttäjää joksikin toiseksi henkilöksi. Tämä on tärkeä tekijä kaikissa biometrisen tunnistuksen järjestelmissä.

Biometrinen tunnistus voidaan toteuttaa automatisoidusti tietokoneen, erilaisten laitteiden ja ohjelmistojen avulla. Automatisoinnin ansiosta suuria ihmismääriä voidaan tunnistaa nopeasti esim. lentoasemilla. Kaikkiin järjestelmiin asetetaan raja-arvoja, jotka täytyy ylittää, että tunnistusta pidettäisiin riittävän todennäköisenä.

Heurekan järjestelmän keräämiä kasvokuvia ja –tunnisteita ei käytetä missään muualla kuin näyttelykohteessa ja tunnisteet tuhotaan joka päivä.

Sähköisen kasvokuvan sisältävien biometristen passien myöntäminen alkoi Suomessa elokuussa 2006.

Ohjelman toteutus:
Sami Laakso

Biometristen tunnistusmenetelmien ominaisuuksia


Menetelmä Yleispätevyys
Ainutlaatuisuus
Pysyvyys
Helppous
Suorituskyky
Kasvot ●●● ●● ●●● ●●●
Sormenjälki ●● ●●● ●●● ●●
Iiris ●●● ●●● ●●● ●●
Ääni ●● ●● ●●●
DNA ●●● ●●● ●●●
Allekirjoitus ●● ●●●
Tuoksu ●●● ●●● ●●● ●●●
Kasvojen lämpökuvaus
●●● ●●● ●●● ●●
Kämmenen muoto
●● ●● ●● ●●● ●●●
Näppäily ●● ●●●
Käden verisuonet
●● ●● ●● ●● ●●
Retina ●●● ●●● ●●
Kävelytyyli ●● ●●● ●●●
Korvalehti ●● ●● ●●● ●● ●●
● = pieni ●● = kohtalainen ●●● = suuri
Lähde:
Anil K. Jain, Introduction to Biometrics, Kluwer Academic Publishers, 1999





Päivitetty 26.9.2006/KT