heureka-logo
joukkuetaristysvinjetti.jpg

Jakke Nikkarinen


Liiku ja pelaa! -näyttely innostaa liikkumaan
- näyttely on avoinna 28.3.2010 asti


Lue lisää näyttelystä osoitteessa www.liikujapelaa.net

Liiku ja pelaa!, -näyttely innostaa liikkumaan pelaamisen, leikkimisen ja hauskan yhdessä tekemisen avulla. Liikkumiseen houkuttelevaan ympäristöön on sijoitettu pelejä ja leikkejä, joissa on käytetty kekseliäitä oivalluksia ja uutta tekniikkaa.

Kaikkiaan yli 20 eri kohteesta koostuva näyttely tarjoaa kävijöille myös mahdollisuuden tutustua liikunnan vaikutuksiin omassa kehossaan. Jokaisen kohteen yhteydessä kerrotaan, mitä aistitoimintoja se aktivoi tai edellyttää, millaisia liikunnallisia taitoja se kehittää ja minkälaista tiedonkäsittelyä tapahtuu kohdetta käytettäessä.


Näyttelyn suunnittelussa on otettu huomioon myös erityisryhmät. 2/3 näyttelyn kohteista on suunniteltu niin, että niitä voi käyttää, vaikka liikuntakyky olisi rajoittunut. Toisaalta näyttelyssä voi kuka tahansa kokeilla esimerkiksi pyörätuolilla liikkumista.

Näyttely on Heurekan omaa tuotantoa ja se on esillä Heurekassa 28.3.2010 asti. Jo pelkästään näyttelyn kohteiden nimien perusteella voi päätellä, että kyseessä on monipuolinen ja hauska näyttely: Penkkiurheilijan jalkapallo, Discodonitsi, Huutopurjehdus, Joukkuetäristys, Nostalgiatennis, Kehokeplottelu…

Näyttelyn pääyhteistyökumppani on Nintendo, joka on mukana näyttelyssä myös omilla Wii-peleillään. Veikkaus on myös mukana tukemassa näyttelyä. Muita yhteistyökumppaneita ovat mm. Presentor, Infradex, Kerko Sport ja Ubergames. 

Päivitetty 30.1.2009/KT





Pääyhteistyökumppani

nintendo.jpg  

wii.jpg 

Yhteistyökumppani

veikkaus.jpg

Muut tukijat


Presentor

Infradex

Kerko Sport

Ubergames

Marpoly