Helene - taiteilijan elämänkaari
Helene Schjerfbeck (1862-1946) on luonut ehkä maailmantaiteen kaikkein vaikuttavimman sarjan omakuvia. Niitä tunnetaan yhteensä 36 seitsemältä vuosikymmeneltä. Varhaisimmat omakuvista ovat naturalistisia, ulkoisesti näköisiä, ja myöhäisimmät puolestaan ekspressiivisiä, sisäistä näköisyyttä tavoittelevia.
Schjerfbeck haki nuorena innoitusta Ranskasta ja Englannista 1880-luvulla ja 1890-luvulla Italiasta, Wienistä ja Venäjältä, mutta eli Suomessa melko eristäytyneenä Hyvinkäällä ja Tammisaaressa. Syitä lienee useita. Schjerfbeck oli henkisesti oman tiensä kulkija, joka ei innostunut vuosisadan alun kansallisromantiikasta eikä symbolismista. Hän erosi joukosta myös fyysisesti: hän oli nainen miehisellä alalla ja lapsuuden lonkkamurtuman vuoksi rampa, minkä sanotaan olleen myös syynä hänen kihlauksensa purkautumiseen.
Schjerfbeck sai kotimaista ja pohjoismaista menestystä elinaikanaankin, mutta laajaan kansainväliseen maineeseen hän kohosi 1990-luvulla.
