Kiertotalous Heurekassa

Kiertotalous Heurekassa

KIERTOTEHDAS

Lokakuussa avautuva tiedekeskusnäyttely. Lisätietoa näyttelystä alkusyksystä 2019.

YLEISÖTAPAHTUMAT

26.10. järjestetään suuri kiertotalousaiheinen yleisötapahtuma, jossa kokeiltavina mm. kaikki Heurekan tuottamat työpajat.

KOULUMATERIAALIT

Työpajat ja niihin liittyvät oppimateriaalit käsittelevät kiertotalouden periaatteita ja innovaatioita. Kiertotalouteen liittyvien työpajojen yksityiskohtaiset kuvaukset sekä lisämateriaalit ovat sekä opettajien että muiden kiinnostuneiden vapaasti ladattavissa ja käytettävissä.

Oppimateriaalien aiheina ovat erityisesti metsäperäisten kuitujen uudet käyttötavat ja kierrätys, jätteiden hyötykäyttö ja jätemuovit tulevaisuuden polttoaineiden materiaalina eli metsä, jätteet ja energia. Oppimateriaaleja toteutetaan myös yhteistyössä kiertotalousteeman yhteistyökumppaneiden kuten HSY:n, Neste OYJ:n ja Metsäteollisuus ry:n kanssa.

Kiertotalouteen liittyviä työpajoja on pilotoitu Heurekassa yleisötapahtumissa, kouluvierailujen osana sekä opettajailloissa ja tiedeleireillä. Työpajoja käytetään myös jatkossa osana yleisötapahtumia, kouluvierailuja ja tiedeleirejä.

Lisämateriaaleihin kuuluu:

– tehtäviä
– kuvia ja kuvitusta
– taustatietoa
– ilmiöoppimisen paketteja
– OPS-vastaavuudet
– lisälukemista ja lähteitä

Oppimateriaalipaketti täydentyy keväästä 2019 alkaen ja valmistuu lokakuun loppuun 2019 mennessä.

OPPIMATERIAALIT

Rumat farkut ja väärää rahaa

– työpaja elinkaariajattelusta
– sopii erityisen hyvin yläkouluille, lukioille ja aikuisille.
– työpajassa ideoidaan, kuinka rumat farkut ja hylätty nalle saataisiin pysymään käytössä pitempään, ja hauskan työpajan villeimmät ideat palkitaan väärällä rahalla

Liitteet, klikkaa alleviivattuja nimiä:

Työpajan kulku (lyhyt A4:ksi printattava ohjelehtinen)

Käytä – Korjaa – Kierrätä – Keksi uusi käyttö (neljän printattavan ja väritettävän kuvan kokonaisuus)

Väärää rahaa (printattava ja leikattava setelipainokuva)

Jännittävät jätteet

Toiminnallinen laboratoriotyöpaja, jossa nähdään mitä yllättävää tapahtuu jos jätteitä käsitellään väärin. Muita tehtäviä jäteteemasta. Sisältö päivittyy näille sivuille alkusyksystä 2019.

Puuta päivittäin

Monialainen ja laaja tehtävä- ja materiaalikokonaisuus metsien kestävästä käytöstä osana ilmastonmuutoksen hillitsemistä sekä kiertotalouden ratkaisujen esittelyjä. Sisältö päivittyy näille sivuille kevään 2019 aikana.

Kiertotaivas

Muovijätteen käyttöön liittyvä toiminnallinen työpaja, jossa tehdään muovipusseista yhteinen taideteos. Mukana on tarkat työpajaohjeet ja syvälliset taustatiedot, joissa paljon materiaalia myös taidekasvatuksesta osana monialaista oppimista. Koululaisten työpajoissa vuonna 2018 tehdyt taide-elementit ovat esillä huhtikuun lopusta 2019 alkaen noin kuukauden ajan Heurekan 30-vuotisjuhliin liittyen tapahtumatorilla. Laaja oppisisältö päivittyy näille sivuille kevään 2019 aikana.

Alakoululaisten taidekisa

Huhtikuussa 2019 avautuu taidekisa, jossa haastetaan alakouluikäisiä tekemään taideteos kierrätysmateriaaleista. Taidekisaan liittyvä oppimateriaali on tällä verkkosivulla tarjolla huhtikuuhun mennessä. Kisaan osallistutaan teoksesta otetulla valokuvalla, joka lähetetään touko-elokuun aikana myöhemmin ilmoitettavaan Heurekan sähköpostiosoitteeseen. Palkitut saavat tuoda koko luokkansa tutustumaan Heurekan uuteen Kiertotehdas-näyttelyyn marraskuussa 2019.

OPETTAJIEN KOULUTUSTAPAHTUMAT

Seuraava kiertotalouden täydennyskoulutustapahtuma järjestetään Heurekassa lokakuun lopussa 2019. Tapahtumassa voi tutustua uutuusnäyttelyyn sekä kiertotalouden teemasta tehtyihin työpajoihin. Kaikki oppimateriaalit ovat vapaasti ladattavissa täydennyskoulutustapahtumaan mennessä tällä verkkosivustolla.