Tukijaksi ainutlaatuiselle veistokselle?
Etsimme kumppaneita vaikuttavan, halkaisijaltaan 6-metrisen vuorovaikutteisen taideteoksen toteuttamishankkeeseen. Teos sijoitetaan näkyvälle paikalle tiedekeskus Heurekan edustalle.
Heurekan ja STEK ry:n järjestämän ideakilpailun voittanut teos “Musta tuntuu…” on arkkitehti Pentti Kareojan ja kuvanveistäjä Aimo Katajamäen suunnittelema. Metallisessa veistoksessa yhdistyvat niin tiede ja taide kuin optiikan lainalaisuudet sekä uudet teknologiset innovaatiot.
Veistos on kuin musta aurinko tai reikä maisemassa, ja se kertoo taiteen keinoin avaruuden tärkeydestä ihmiselle. Pimeän tullen teoksen musta muuntuu valoksi, joka elää ihmisen liikkeen ja katsomiskulman mukaan. Vaikuttava valaistu veistos jättää merkittävän ja pitkäaikaisen jäljen kaupunkikuvaan.
Tätä teosta tullaan varmasti ihailemaan kauempaakin!
Kumppaniksi? Ota yhteys kumppanuustiimiin!
Ota yhteyttä

