Uusi Matkalla avaruudessa -näyttely avautuu 10.2.2024
Olemme matkalla avaruudessa parhaalla mahdollisella avaruusaluksella – Maa-planeetalla. Pyrimme pitämään aluksen hyvässä kunnossa ja suojelemaan sitä ulkoisilta uhkilta. Avaruustoiminta on välttämätöntä Maan ja elämän suojelemiseksi. Avaruusammattilaisten tiimit tarvitsevat sinua erilaisissa tehtävissä.
Tervetuloa tulevaisuuden avaruusasemalle!
Matkalla avaruudessa on interaktiivinen tiedekeskusnäyttely koko perheelle. Näyttely esittelee poikkileikkauksen nykyisestä avaruustoiminnasta ja suunnitelmista, jotka toteutuvat todennäköisesti seuraavien noin 30 vuoden aikana.
Näyttelyn maailmassa ihmiset ovat palanneet Kuuhun ja hyödyntävät sen resursseja sekä tekevät tutkimusta siellä. Matkaa Marsiin suunnitellaan ja tutustutaan siihen liittyviin haasteisiin.
Näyttelyyn saapuessaan vierailija astuu tulevaisuuden avaruusasemalle Maan kiertoradalla. Aseman ikkunoista häämöttää alla kaareutuva Maa. Avaruusasemalla vierailijat osallistuvat avaruuden ammattilaisten tehtäviin, joissa suojellaan Maata ja tutkitaan maailmankaikkeutta.
Yksittäiset näyttelykohteet ovat avaruusmissioita, aiheinaan esimerkiksi avaruusromun siivoaminen, kasvien kasvatus avaruusasemalla ja rakettipolttoaineen tuottaminen Kuun jäästä. Lisäksi harjoitellaan kuukävelyä ja kuumönkijän ohjaamista viiveellä sekä pohditaan avaruustoiminnan eettisiä kysymyksiä.
Näyttelyn avainsanoma on: Maa on paras avaruusaluksemme – pidetään siitä huolta!
Avaruustoiminta on välttämätöntä Maan ja elämän suojelemiseksi.