Kumppanuustarina: Tiedettä pallolla x Vaisala
Vaisala on aktiivinen toimija kansainvälisessä tiedeyhteisössä ja toimii yhteistyössä Tiedekeskus Heurekan kanssa lisätäkseen ihmisten tietoisuutta ja ymmärrystä luonnontieteistä, innovaatioista ja ympäristöstä. Yhteistyö on yksi Vaisalan keinoista kannustaa sekä nuoria että vanhempia ikäpolvia kiinnostumaan tieteistä ja edistämään innovaatioiden kehittämistä.
“Tiedettä pallolla -kohde on Vaisalalle erityisen tärkeä: Missiomme ”Observations for a better world” toteutuu siinä hyvin konkreettisesti. Tämä on se planeetta, joka on kotimme. Sen tunteminen, tutkiminen ja suojelu on elintärkeää meille kaikille. Mars-osio puolestaan kasvattaa ymmärrystämme avaruudesta ja planetaarisesta tutkimuksesta sekä teknologian roolista aikamme suurien megatrendien ratkaisijana. Toivoakseni näyttely laajentaa käsitystä myös kävijöiden omista uramahdollisuuksista: taivaskaan ei ole rajana”, kertoo Vaisalan viestintäpäällikkö Miia Lahti.
“Yhteistyö Heurekan kanssa on luontevaa, sujuvaa ja ennen kaikkea innostavaa. Näen tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia, sillä tiedekasvatus on meille tärkeä osa-alue, jossa haluamme olla mukana. Haluamme kannustaa lapsia ja nuoria tieteen ja tutkimuksen pariin. Maailma, maapallo ja meidän arkemme on täynnä pieniä ihmeitä, joita liian harvoin pysähdymme arvostamaan. Jaamme Heurekan kanssa yhteisen kiinnostuksen tieteellisiin ilmiöihin ja uteliaan tutkimusmatkaajan luonteen. Lisäksi yhteistä on halu kylvää tutkimukseen ja tieteisiin kohdistuvia innostuksen siemeniä laajalle yleisölle”, jatkaa Miia.
Vaisala on tukenut Tiedettä pallolla -kohdetta, jossa neljän videoprojektorin laitteisto heijastaa parimetrisen pallon pinnalle animoituja kuvia, jotka kuvaavat nykyilmiöitä maapallolla ja avaruudessa. Opastettujen esitysten aikana osallistujat pääsevät analysoimaan valtameristä, ilmastosta, maankuoresta ja avaruudesta kerättyä satelliittidataa.