Heureka ja STEK ry

Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry ja Tiedekeskus Heureka ovat tehneet pitkään yhteistyötä. Yhteistyön tavoitteet ovat molemmille samanlaisia: tarjota mahdollisuuksia tieteestä innostumiseen. Heureka tekee sen tarjoamalla elämyksiä, STEK tarjoamalla opetukseen materiaaleja, joilla kiinnostusta sähköön ja energiaan herätellään kouluissa ja tiedekerhoissa. STEK ry:n tuella mahdollistetaan liikkuvia Pop up -tiedeshowkiertueita kouluihin sekä lukuisten Uudenmaan alakoululaisten vierailuja Heurekassa. Sähkölä-näyttely on toteutettu osana STEK ry:n ja Heurekan monivuotista yhteistyöhanketta.


Yhteistyömme liittyy kiinteästi myös STEKin tavoitteeseen turvata jäsenyhdistystemme edustamien tahojen ja sähköalan työvoiman saatavuutta tulevaisuudessa. Uskomme, että kiinnostus tulee herättää jo hyvin varhaisessa elämänvaiheessa, jotta nuori voisi edes ajatella sähkö- ja energia-alaa mahdollisena koulutus- ja uravalintana. Mitä vähemmän on mahdollisuuksia kiinnostua esimerkiksi tekniikasta, sen korkeammaksi kasvaa kynnys nähdä se omana uravalintanaan”, kertoo viestinnän asiantuntija Kirsi Gimishanov STEK ry:stä.

Yhteistyö on ollut hyvin hedelmällistä, sujuvaa ja hauskaa. Innoittajanne innoittavat hyvin myös yhteistyökumppaneita. Kumppanuutemme on tähänkin mennessä tuottanut aika ajoin aivan uusia muotoja, ja uskomme löytävämme uusia mahdollisuuksia myös jatkossa. Tavoitamme ja haluamme tavoittaa erityisesti opettajia, ja heidän kauttaan koululaisia, lapsia ja nuoria. Tosin nuoren tuleviin koulutuspolkuun vaikuttavat hyvin monet asiat, muun muassa vanhemmat. Ei ole yhtään pahitteeksi, että heitäkin vähän innostetaan tieteeseen”, jatkaa Kirsi.