Aivot narikasta!

Tehdään yhdessä hyvää aivoille!

Tulossa 13.10.2018: Aivot narikasta!

PÄÄKONTTORI MUISTUTTAA PÄÄASIOISTA!

Ihminen ei ole vain pää!
Ihminen on myös kantapää
kyynerpää ja olkapää
sormenpää ja nenänpää,
Ihminen on suolenpää –
kaikki pursuaa elämää!

Näyttelyn runot on kirjoittanut kirjailija Laura Ruohonen

Aivot narikasta! on näyttelyssä pidetään huolta aivoista monella eri tavalla. Kaikenlainen aivojen käyttäminen vaikuttaa aivoihin. Mm. reipas liikunta, musiikki, tanssi ja käsityöt tekevät tutkitusti hyvää aivoille. Näyttelystä saa vinkkejä terveelliseen aivoarkeen ja se innostaa monipuoliseen tekemiseen. Jokainen voi löytää näyttelystä itselleen sopivia keinoja pitää huolta aivoistaan.

Aivort narikasta! -näyttelyn pääsanoma on, että me voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa siihen, millaiset aivot meille muovautuu. Näyttely koostuu erilaisista aivoja haastavista peleistä ja tehtävistä, joita ratkotaan yhdessä 2-5 hengen ryhmissä. Juuri yhdessä tekeminen ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa on aivojen kehityksen kannalta erityisen tärkeää.

Näyttelyssä pääsee liikkumaan, rentoutumaan, tekemään käsitöitä, soittamaan bändissä tai vaikka tanssimaan kaikkien aikojen tunnetuimpia hittitansseja. Aivopähkinöitä, tunteita, aisteja ja unen merkitystä aivoille ei myöskään ole unohdettu. Eikä naurua! Näyttelyssä saa myös tietoa aivojen toiminnalle välttämättömästä verenkierrosta, aivojen rakenteesta ja toiminnasta sekä aivojen uskomattomasta muovautumisesta, jota tapahtuu läpi elämän vauvasta vaariin.
Näyttely on tehty yhteistyössä Aivoliiton kanssa.

PÄÄKONTTORI VAROITTAA:

Tästä näyttelystä jää jälki aivoihisi!

Osta lippuja


Yhteistyössä

  • Aivoliitto

Maistiaisia Aivot narikasta! -näyttelystä:

LET´S DANCE! KAIKKI TANSSII!

Näyttelykohteella voitte kokeilla ja harjoitella yhdessä eri aikakausien hittitansseja.

Tanssilla on voimakas aivoja muovaava vaikutus. Tanssissa yhdistyy kaksi asiaa, jotka lisäävät mielihyvää: liikunta ja musiikki. Oppimistaidot kehittyvät tanssiessa – tanssin erilaiset liikesarjat sekä musiikki aktivoivat monipuolisesti eri aivoalueita ja vahvistavat hermoverkkojen välisiä yhteyksiä. Samalla kehittyy myös kehonhallinta suhteessa itseen ja ympäristöön. Tanssiaskelia opettelu ylläpitää ja kehittää oppimiskykyä, johdonmukaista ajattelua ja taitoa jäsentää tietoa.

Tanssikaa ystävät, tanssikaa!
Ei voi tehdä itselleen parempaa
kun musiikki kroppaa keinuttaa
iho ihoa koskettaa
lattari lannetta liekuttaa ja artistia laulattaa.

Siis suhaa salsaa sandaaleissa
tek-tek-teknoo tennareissa
heitä humpat huopikkaissa
krakovjakit koroillasi
moonwalkit monoillasi.

Laura Ruohonen

LUMMELAMPI

Näyttelykohteella pääsette leikkimielisesti kokeilemaan, miten rauhoittuminen onnistuu yhdessä. Rauhoittuminen palkitaan yhteisellä kokemuksella.

Nykyarki on aivoille haastavaa. Ympäristömme on täynnä ärsykkeitä, elämämme pitkälle aikataulutettua ja meillä on paineita olla tavoitettavissa kellon ympäri. Lyhytkestoinen stressi motivoi ja auttaa meitä keskittymään paremmin. Pitkään jatkuva stressi ja sen aiheuttamat fysiologiset muutokset ovat sen sijaan haitallisia aivoille ja koko keholle. On tärkeää, että aivot saavat arjessakin tarpeeksi aikaa palautumiseen, rauhoittumiseen ja rentoutumiseen.

Stressi on tauti,
nyt lepää ja nauti.
Kuuntele toista hengittämässä
kaikki on hyvin hetkessä tässä.
Kun hitaasti yhdessä rauhoitumme
aukeaa lammen ihanin lumme.

Laura Ruohonen

UNEN SUURI LUUTA

Näyttelykohteella pääsette siivoamaan ja järjestelemään omaa muistoanne kirkkaammaksi.

Aivot muuttuvat ja muovautuvat koko elämämme ajan. Uni on edellytys tälle muovautuvuudelle. Päivän aikana hermoverkosto muodostaa valtavan määrän uusia kytköksiä päivän tapahtumiin liittyen. Nukkuessa aivot käsittelevät kaikkea sitä tietoa, mikä päivän aikana on tullut vastaan. Unen aikana erilaiset tapahtumat järjestäytyvät mielessä. Lisäksi tärkeitä hermoyhteyksiä vahvistetaan, ja yhteydet, joita ei tarvita, siivotaan pois. Aivoista on hiljattain löydetty myös oma puhtaanapitoon liittyvä lymfakiertonsa, joka on aktiivisimmillaan unen aikana. Yöllä aivot huuhtelevat itseään ja hankkiutuvat eroon haitallista kuona-aineista.

Uni on lääke, uni on hoivauni kuin Buddha meditoiva
menneet ja tulevat
yön oudot maisemat
pois pyyhkii Unen Suuri Luuta
tilalle tulla
aamulla muuta.

Laura Ruohonen

Muita näyttelyitämme